Ohita ja siirry sisältöön

Ilmainen toimitus postiluukkuusi 1-3 päivässä

    Sukka hukassa - minne sukat katoavat?

    Tiedätte varmaan sen tunteen, kun pesun jälkeen sukan toinen pari on taas kerran mystisesti kadonnut  jäljettömiin. Usein tämän huomaa vasta aamun kiireessä, kun pitäisi päästä töihin tai arjen askareisiin.Sukat pesukoneessa piirros. Kuva: Tiina Piekkari

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi presidentinvaalien 2012 alla: sukkien lajittelu on kotitöistä se työläin ja rasittavin. Niinistön suhde sukkien etsimiseen on varsin tulinen. Häntä turhauttaa sukkien etsiminen, mutta kirjassaan entinen valtionvarainministeri laskeskeli ilmiötä myös tuottavuuden kannalta: tuhlaamme sukkien etsimiseen valtiotasolla noin kolme tuhatta henkilötyövuotta, jos viikoittain käytämme puoli tuntia sukkien etsimiseen ja lajitteluun.

    Mihin sukat siis katoavat? Tähän on kansankeskuudessa haettu ratkaisua esimerkiksi sukkia syövistä pesukoneista sekä kodin lemmikeistä.

    Koiraakaan ei tästä voi syyttää, sillä sukat häviävät myös paikoista, joihin koira ei edes pääse.

    Sauli Niinistö, MTV3:n presidenttitentti 2012

    Presidentin mukaan lemmikit eivät siis ole ainakaan pääsyyllisiä, vaan syitä lienee parempi hakea muualta.

    Mitä tiede sanoo?

    Musta aukko, joka imee sukkiaTieteen vastaus tähän on melko suoraviivainen: mustat aukot. Tähän ratkaisuun päätyi fyysikko-kosmologi Stephen Hawking kirjassaan The Nature of Space and Time. Teorian mukaan pyöriessään koneen rumpu synnyttää spontaanin mustan aukon, mikä imaisee sukat toiseen ulottuvuuteen. Hawking oli tunnettu huumoristaan mitä tämäkin ajatelma toki oli.

    No mitä tiede sitten sanoo oikeasti?

    Sitä on selvittänyt pesukoneistaan tunnettu yhtiö Samsung teettämässään tutkimuksessa. Tutkimuksen mukaan sukat usein päätyvät lämpöpatterien, sohvien ja sänkyjen alle, pesukoneen taakse tai toisen perheenjäsenen pyykkien sekaan. 

    Suomessa tehty tutkimus kertoo, että suomalainen hukkaa keskimäärin kaksi sukkaa vuodessa ja että 42% ihmisistä uskoo itse kadottavansa sukat kun taas 48% syyttää sukkia syövää pesukonetta tai eivät osaa sanoa mitä sukille käy.

    Syyllinen on ihminen itse

    Näiden tutkimusten luvuista voidaan päätellä, että osa sukista katoaa inhimillisen virheen takia - luultavasti esimerkiksi matkustaessa.

    On myös mahdollista, että sukka kulkeutuu pesun aikana toisen vaatteen sisään - esimerkiksi housun lahkeeseen - ja täten salamatkustaa ulos asunnosta tiputtautuakseen kadulle vapauteen.

    Samsungin tutkimus valottaa psykologisia syitä, jotka johtavat sukkien katoamiseen. Usein ajatellaan, että "joku muu on korjannut sukan talteen". Sukat kohtaavat myös paljon välinpitämättömyyttä ja heitteillejättöä, sillä sukkia on aina lisää ja ne ovat halpoja. Myös vahvistusharha (eng. confirmation bias) on läsnä: kun ihminen uskoo, että sukat voivat kadota jäljettömiin, niitä lakataan etsimästä. Poissa jaloista (heh), poissa mielestä.

    Näiden inhimillisten syiden lisäksi kuitenkin 48% katoamistapauksista jää epäselviksi. Mihin ne katoavat?

    Syyllinen on pesukone

    Vaikuttaisi siltä, että ihan oikeasti: pesukoneet syövät sukkia. Sukat voivat pesun aikana kulkeutua pesukoneen koneistoon esimerkiksi pesukoneen luukun ja rummun välisen aukon tai veden poistoputken kautta. Tämän todisti kiinteistönhoitaja löytäessään pesukoneen uumenista kasan sukkia, kolikoita ja jopa luottokortin. Sukat voivat siis kadota poistoveden mukana viemäristöön tai jäädä ikuisiksi ajoiksi jumiin pesukoneen koneistoon. 

    Mikä siis ratkaisuksi?

    Tähän iänikuiseen ongelmaan on kehitetty vaikka mitä ratkaisuja ja niksejä: esimerkiksi sukkaklipsejä, pesupusseja ja ihan järjestelmällisyyttä ja huolellisuutta.

    Meidän suosittelema ratkaisu tietenkin on oman sukkavalikoiman yksinkertaistaminen - vähemmän sukkia, enemmän laatua. Kun koko sukkalaatikko on täynnä yhtä ja samaa mustaa sukkaa, niin yhden, kahden tai seitsemän sukan puute ei haittaa. Laadukkaat mustat sukat pysyvät samannäköisinä pesusta toiseen, joten ei ole vaaraa, että sukka vähitellen muuttaa ulkonäköään ja olisi täten kyvytön löytämään paria.

    Jos emme ajattelisi sukkia pakollisena pahana vaan laadukkaana vaatteena, joka pitää huolta päivittäisestä hyvinvoinnistamme, niin ehkä pitäisimme myös parempaa huolta niistä. Emmekö yleensä pidäkin parempaa huolta arvokkaista esineistämme?

    Tutustu alapuolelta sukkiimme. Hukkasukka on laadukas kotimainen, musta ja erittäin pehmeä bambusukka. Sukkien koot tunnistat logon väristä, jotta lajittelu olisi helpompaa. Ostamalla useamman samanlaisen sukan löydät sukalle aina parin, vaikka muutama katoaisikin!

    Kuvat: 1) Tiina Piekkari 2) NASA 3) Hukkasukka

    Nopea ja ilmainen toimitus

    1-3 päivässä suoraan postiluukkuun

    Kaikki yleisimmät maksutavat

    Pankkikortti, luottokortti, verkkopankki, lasku, MobilePay, Siirto...

    30 päivän palautusoikeus

    Palauta tai vaihda kaikki tai osa tuotteista